Another finnish classic from my children’s wish list. This soft sponge cake is topped with an almond caramel and is the indisputable star of the traditional coffee table. Scroll down for the recipe.
*
Toiveohje taas jälkikasvulta. Suussasulavan kostea pohja on tärkeä osa tätä klassikkokakkua ja se kulkeekin reseptikirjassani nimellä “pehmeä toscakakku”.
Ainekset noin 25 cm kakkuvuokaa varten:
150 g voita
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl maitoa
Kuorrutus:
120 g voita
1,5 dl sokeria
100 g mantelia rouhittuna (tai lastuina)
2 rkl kermaa
2 rkl vehnäjauhoja
Sulata voi ja jätä jäähtymään. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Oikean sokerileipurin ohje kuuluu että vaahdotus kestää puoli tuntia, minä yritän jaksaa vispata ainakin kymmenen minuuttia =/ Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri jauhoihin ja lisää varovasti käännellen munavaahtoon. Sekoittele joukkoon vielä sulatettu voi ja viimeiseksi maito. Levitä (leivinpaperilla vuorattuun) kakkuvuokaan. Leivinpaperi ainakin pohjassa auttaa saamaan kakun ehjänä tarjoilulautaselle. Minun vuokani läpimitta oli tällä kertaaa noin 25 cm. Paista 180° puolikypsäksi, noin viisitoista minuuttia eli kunnes pinta alkaa hieman saada väriä. Kiehauta sillä aikaa kuorrutteen ainekset. Levitä tosca-seos varovasti tasaiseksi kerrokseksi kakun pinnalle ja laita takaisin uuniin toiseksi vartiksi, eli kunnes kuorrute on saanut sopivasti väriä. Uunin lämpöä voi hilata vähän ylemmäksi tässä vaiheessa.
Minä käytin osittain tummaa “kuivaa fariinisokeria” kun tavallinen oli loppu. Se ei haitannut lainkaan vaan päinvastoin teki kakusta oikein herkullisen makuisen ja näköisen. Kuorrutteen aineita en mitannut vaan laitoin mutu meiningillä kattilaan. Jos teet kakun eri kokoiseen vuokaan niin siitä tulee joko paksumpi tai ohuempi. Paksumpaa kannattaa tietenkin kypsentää hieman pitempään ainakin alkuvaiheessa, jollei halua täytteen humpsahtavan kakun sisään. Sellaisenkin ohjeen olen joskus nähnyt 🙂
Ingredients for a 25 cm cake tin:
150 g butter
2 eggs
1,5 dl sugar
2 dl plain flour
1,5 ts baking powder
2 ts vanilla sugar
2 tbs milk
Topping:
120 g butter
1,5 dl sugar
100 g almonds, ground coarsely or sliced
2 tbs cream
2 tbs plain flour
Melt the butter and leave to cool. Whisk together the eggs and the sugar until light and fluffy. A chef once told me that this stage should take half an hour but I usually give up after ten minutes! Mix the baking powder and vanilla sugar with the flour and fold in. Add the melted butter and the milk. Put the dough in a (lined) baking tin and bake at 180°C (≈360°F) about fifteen minutes, until the top starts to take colour. Meanwhile bring to boil all the ingredients for the topping. Pour evenly over the half baked cake and put back in the oven for another 15 mins until the cake is nicely coloured. At this stage you can wind up the heat a little to 200°C (≈390°F). This time I used some darker muscovado-type sugar since I ran out of ordinary white sugar. Made the cake look and taste even better 🙂